Tytöt ja pojat

Näiltä sivuilta löydät sen toiminnan mitä Olarin seurakunta järjestää alakoululaisille.

Ison Omenan Chapple-tila

Tila on auki joka arkipäivä kaikenikäisille klo 12-20.
Paikalla on seurakunnan nuorisotyön työntekijöitä.
Tilassa on myös joitain alakouluikäisille suunnattuja tapahtumia.
Askartelupäivä 26.1. klo 12-15

Kerhot

Espoon Olarin seurakunta tarjoaa kerhoja 1-6-luokkalaisille työtöille ja pojille. Seurakunnan harrastekerhoissa voit vaikka urheilla, kokata, piirtää tai puuhailla muuta mukavaa. Kerhot kokoontuvat kerran viikossa. Kerhoja ohjaavat nuoret koulutetut kerhonohjaajat työntekijöiden tuella. Kerhojen tiedot ja ilmoittautumisen näet kerhosivuiltamme

Leirit

Seurakunta järjestää alakouluikäisille leirejä ympäri vuoden. Leireillä ollaan yleensä kaksi yötä ja tehdään yhdessä erilaisia asioita; askarrelleen, liikutaan ja syödään hyvin,  soitetaan, lauletaan, pelaillaan ja pidetään hauskaa.

Kaikille leireille ilmoittaudutaan sähköisesti. Tarkemmat tiedot leireistä löytyvät täältä. Ilmoittautumiset ovat avoinna noin kuukautta ennen leiriä ja sulkeutuvat viimeistään kaksi viikkoa ennen leirin alkua.

Retket ja tapahtumat

Seurakunta järjestää erilaisia retkiä ja tapahtumia alakoululaisille satunnaisesti ympäri vuoden. Tiedot uusimmista tapahtumista saat etusivultamme. Jos tapahtumaan tai retkelle on erillinen ilmoittautuminen, se tapahtuu TÄÄLTÄ

Lisätietota tyttöjen ja poikien työstä saat allaolelvilta työntekijöiltä

Anne Sarasmaa

Nuorisotyönohjaaja (koulu-, kerho- ja leirityö)
Puhelin: 040 551 4426 (Myös WhatsApp)
Sähköposti: anne.sarasmaa(tämä korvataan ät-merkillä)evl.fi

Timo Kekkonen

Nuorisotyönohjaaja
Puhelin: 050 364 8983
Sähköposti: timo.kekkonen(tämä korvataan ät-merkillä)evl.fi

Tapio Suontakanen

Tyttöjen ja poikien pappi
Puhelin: 050 409 4047
Sähköposti: tapio.suontakanen(tämä korvataan ät-merkillä)evl.fi